*

On sanottava kärkevästi Elämän matkalla ottamassa selvää ilmiöistä.

Kehitysvammaisten ihmisyydellä luututaan lattiaa

Rinnekodista vuotaa, kehitysvammalaitos Antinkartano on jäänyt kiinni kehitysvammaisten piinaamisista ja Kuopio tuli Suomen kartalle vuonna 2009 erään nuoren kehitysvammaisen tyrannimaisen hoidon takia. Kehitysvammaisen kohtelu ei ole ollut ruusuista Suomessa. Suljetut laitokset ovat pelottavia paikkoja vammaisille. Ainakin niille, jotka ovat asuneet ikänsä kotonaan, laitos on shokkihoitoa. Autistit erityisesti kärsivät suuresti, sillä he hyvin herkkinä ja puolustuskyvyttöminä traumatisoituvat ja ahdistuvat. Monien vanhempien kokemus on, että heidän lapsensa eivät kestä ollenkaan laitoshoitoa. Alunperin laitosihanne pesityi Suomeen 1940-luvun aikaan; kehitysvammaiset olivat siis Francis Galtonin rotuhygienian karkean määritelmän mukaan ”käsiteltäviä” ja rajoitettavia. (Laurila 2016, 7)

 

Tältä pohjalta lähdettiin pimeyden poluille teollistumisen alkamisen myötä sillä tehottomat ja hyödyttömät ihmiset pystyttiin piilottamaan laitoksiin. Kehitysvammaisille tehtiin suurta vääryyttä kun heidät eristettiin koko yhteiskunnasta ja läheisistään. Se oli sydämetöntä. Se heitti pitkän, synkän ja vääristyneen varjonsa yhteiskunnaliseen ajatteluun. Siksi omaisten on pitänyt tehdä koko ajan lujasti töitä, jotta vammaisten ihmisarvo tunnustetaan. Käsittämätöntä on, että laitosmaista käsittelyä puolustellaan ja vammaisten ihmisoikeuksista annetaan perustelemattomia lausuntoja laitoskäsittelysääntöjen nimissä. Hoitiotyön johdolta kuullaan kuningasajatuksia, työntekijöiden ennenkaikkea puolustellaan. Tätä on ruvennut kuulumaan taas viime aikoina.

 

Rinnekodin palveluliiketoiminnan johtaja Leila Rutanen joutui Ilta-Sanomien mukaan yllättäen haastatteluun kun eräs hoitaja oli lenkkeillyt vammaisen kanssa ja matka sai ikävän käänteen. Autistisen nuorukaisen päälle oli istuttu ja hänen päätänsä käsiteltiin oudosti. Tämän tapaus oli järkyttänyt suuresti Rinnekodin lähellä ollutta ohikulkijaa. Hän oli soittanut poliisin paikalle. Johtaja Rutanen kertoi haastattelussa, että ”me tutkimme itse ovatko rajoittamistoimenpiteet olleet sen mukaisia, mitkä mahdollisuudet itsemääräämisoikeus antaa työntekijöille.” Nämä mahdollisuuksien toimenpiteet ovat hänen mukaansa kuulema tarkasti ylöskirjatut, lääkärien hyväksymät ja raportit tapahtumista lähetetään kotikunnille. Siistiä vai mitä? Ei tapahdu yhtään mitään. Koko kehitysvammaisten laitoskäsittelyjärjestelmä takaa sen, ettei työntekijöille tule helposti seuraamuksia. Ei siksikään, että harvoin korppi korpin silmää nokkii. Toisin kävi kuitenkin Satakunnan erityishuoltopiirissä, kehitysvammaisen pahoinpitelyn näkijä ja todistaja oli oikeudentajuinen ihminen.

 

Satakunnan Kansa julkaisi hiljan enemmänkin tapauksia. Yksi hoitaja on saanut syytteen Antinkartanon kehitysvammaisen pahoinpitelystä. Toinen suurempi käsittely on syyteharkinnassa. Yleisesti nämä julkitulleet tapaukset pelottavat vanhempia siksi, että on olemassa vaara, että hoitotilanteet ja pakottamiset ryöstäytyvät äkisti kaltoinkohteluksi. Onko se koko maan tapa, että vanhemmille ei tarvitse ilmoittaa omaisistaan mitään – sitäkin ihmetellään. Satakunnassa median kautta vuotaneet pahoinpitelyepäilyt synnyttivät johtajatasolla juuri samoja mantroja kuin Rinnekodissakin. Tarinoita riitti ja riittää.

 

Vuonna 2009 Yle Uutiset kertoivat kuopiolaisen Seppälän perheen kokemuksista. Perheessä oli lievästi kehitysvammainen tytär, joka oli mennyt kuntoutukseen paikalliseen kehitysvammalaitokseen. Tyttären uskottiin saavan turvaa ja terapiaa laitoksessa sillä hän oli ollut vaarassa puolustuskyvyttömyytensä takia omassa arjessaan. Toisin kävi, häntä alettiin lääkitsemään vasten tahtoaan laitoksessa. Kun tytär kieltäytyi lääkehoidosta, hän joutui yhä kovempien käsittelyjen kohteeksi. https://yle.fi/uutiset/3-5893600 Tuli lisää lääkitystä, alasti riisumista, sitomista ja lopulta makaamista eristyshuoneessa valvontakameran edessä ilman peittoa.

 

Tytär oli eristetty viimein kokonaan, hän ei saanut tavata isäänsä, ei äitiään, eikä ketään. Lopulta tytär ei enää jaksanut kävellä 30 metriäkään, kuola valui suusta ja hän halusi karata. Karkaamisen takia hänen eristämistään perusteltiin tahdonvastaisella hoidolla. Eikö olekin tervettä karata paikasta, jossa on turvattomanpaa kuin Suomen vankiloissa? Kristiina Seppälä ymmärsi hyvin tyttärensä terveen reaktion. Seppälä lähti valituksen tielle, joka oli pitkä ja kivinen.

 

Miten on, olivatko kehitysvammahoitajien yöunet olleet levollisia tuossa kuopiolaisessa laitoksessa? Miltä tuntuisi muuallakin päivätöikseen hyväksyä juuri ylläkuvattuja kovia hoito-otteita, joilla vain pitkitetään surutta vammaisen piinaa? Jos se tuntuu oikealta, se on mielestäni hälyyttävää ja tyrmistyttävää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset