On sanottava kärkevästi Elämän matkalla

Mannerheim ja Suomen kansa - sotien ja ylivaltojen armoilla

  • Mannerheimin ja sotilaiden haudat Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä
    Mannerheimin ja sotilaiden haudat Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä
  • Sodassa kadonneiden muistolle 1939-1944
    Sodassa kadonneiden muistolle 1939-1944
  • Carl Gustaf Emil Mannerheim Helsingissä Mannerheimintiellä
    Carl Gustaf Emil Mannerheim Helsingissä Mannerheimintiellä

Suomen satavuotinen historia ja monien sotiemme painajaismaiset tapahtumat ovat mykistävää luettavaa. Suomalaisten ja sotilaiden selviäminen ja sodanjälkeiset tapahtumat eivät jätä ketään kylmäksi. Toisille talvi- ja jatkosodan päättyminen olivat suuren ilon ja helpotuksen aikoja, toisille taas suurten menetysten ja elämättömän elämän tosiasioita – oli isiä ja naisia, jotka eivät palanneet, tuli leskiä ja orpoja, jotka jäivät kovan elämän puristukseen. On suoranainen ihme, että sotiin joutunut Suomi on nyt olemassa itsenäisenä, hyvinvoivana menestysvaltiona.

Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla on Suomen itsenäisyyden muistutuksena yksi hauta ja lukuisia sen ympärillä, jotka nousevat yli muiden. Suomen marsalkka-presidentti (1867-1951) Carl Gustaf Emil Mannerheim lepää siellä Suomen sodissa taistelleiden, kaatuneiden sotilaiden ja upseeriensa ympäröimänä. Heidän lähellään on muistomerkki Sodassa kadonneiden muistolle 1939-1944.

Mannerheim syntyi 1876 Maskun Louhisaaren kartanossa yhtenä Suomen historian vaikeimpina nälkävuosina. Ruotsalainen diplomaatti ja historijoitsija Dag Sebastian Ahlander on kirjoittanut kirjan (2016) Gustaf Mannerheimin elämä: Diplomaatti kertoo Mannerheimin vaiheista Suomessa ja siitä, miten hän joutui uralleen Venäjällä. Ahlander on tehnyt kirjansa henkilökuvauksena, diplomaatin näkökulmasta. Hän oli toiminut 1989-1992 Ruotsin pääkonsulina Leningradissa sekä Pietarissa, jossa hän tutustui Mannerheimin elämänpiiriin.

Mannerheimin monikielisellä identiteetillä on ollut merkittävä vaikutus hänen elämässään sillä kielivihamielisyys ja ulkomaalaisuus ovat tunnetusti syrjimisperuste, joka näkyi Mannerheimiä kohtaan poliittisesti kiittämättömänä syrjintänä kansalaissodan jälkeen. Hänen koko henkilöönsä on aina kohdistettu arvostelua, jossa hänen identiteettiään epäiltiin: Hän oli ruotsinkielinen Suomessa ja hän oli Venäjällä oleskellut ja sotinut upseeri.

Mannerheimin elämää oli varjostanut nuoruudessa perheessä tapahtunut skandaali vuonna 1880. Se särki kodin, Louhisaaren kartanon ja se saattoi perheen taloudellisen ahdinkoon. Sisarukset hajaantuivat ja suvun maine tärvääntyi. Ahlander kirjoittaa, että Mannerheimillä oli ollut nuoruuden sopeutumattomuuden lisäksi traagisia elämänvaiheita, pahimpana äidin varhainen kuolema 1881. Äiti Helene Julin oli murehtinut sukulaisilleen, että hänellä on huoli pojastaan Carl Gustafista, joka oli tappelupukari, haluton oppimaan ja keskittymään sekä kiivasluonteinenkin.

Nämä vaikeudet näkyivät myös Helsingin lyseossa ja Haminan kadettikoulun aikaan. Carl Gustaf oli silloin 15-vuotias. Vaikkakin häneltä löytyi oppimiskykyä Haminassa hänelle sattui hyvin ikävä tapaus koulutuksen loppuvaiheessa. Siihen aikaan käytöshäiriöistä sai lomakieltoja tai pimeässä kopissa istumista. Mannerheimille tuli kovin mahdollinen rangaistus. Ensin hänet estettiin poistumasta kasarmin ja koulupihan alueelta kahden lukukauden ajan. Hän poistui kuitenkin. Tapauksesta tuli kova päätös: Kenraali erotti hänet kadettikoulusta koulutuksen loppuvaiheessa.

Tästä tuli Mannerheimin elämän käännekohta: Hänellä ei ollut tutkintoa, ei työtä eikä omia tuloja. Siksi hän motivoitui suuresti yksityisoppilaana Helsingin lyseossa ja oppi suomeakin. Hänellä oli tavoite päästä Nikolain ratsuväenkouluun Pietariin. Hän pääsi oleskeltuaan ensin Venäjällä kieltä oppimassa. Hän palasi Suomeen 1917 vuoden lopussa, jolloin Suomi oli julistautunut itsenäiseksi ja bolsevikit olivat valtaamassa Venäjää. Suomessa asui venäläisiä, täällä järjestäytyi punaisia ja suojeluskuntien valkoisia ja vieläpä 9500 saksalaisten apujoukkoja saapui Suomeen.

Suomen tuleva kansalais- ja vapaussota sekä Suomen itsenäisyysjulistus 6.12 toivat siis 50-vuotiaalle kenraaliluutnantti Mannerheimille tehtävän sillä Suomella ei ollut omaa poliisia ja armeijaa. Kansalaissodan aikaan käytiin ensimmäistä maailmansotaa. Lenin ja bolsevikit tunnustivat Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 lopussa mutta taustalla oli Leninin ja Stalinin laskelmointi Venäjän arkistojen mukaan siitä, että sosialistit saisivat vallan Suomessa.

Suomen vapauduttua kansalaissodan ja vapaussodan kauhuista poliittinen valtapeli ja lyhytnäköinen virhearviointi saivat yliotteen. Valtionhoitaja Svinhuvud poliitikkoineen ajoi arvovaltansa takia Mannerheimin suohon - eroamaan tehtävästään. He valitsivat Thesleffin sotaministeriksi ja varasivat näin saksalaisille Suomen kannalta epäonnekkaan tulevaisuuden liitoksen. Se ei ollut Mannerheimin tahto.

Ehkäpä ulkopuoliset ja Suomen kansa ovat parhaiten käsittäneet Mannerheimin arvon.  Venäjän presidentti Vladimir Putin kunnioitti Mannerheimia laskemalla seppeleen hänen haudalleen postuumina hyvityksenä.” (Ahlander 2016, 368) Tämä tapahtui vuonna 2001. Suomen kansa on kustantanut vuonna 1960 pystytetyn Mannerheimin ratsastajapatsaan, joka on aivan Helsingin keskustassa. Ahlander toteaa, että ”siellä hän ratsastaa edelleen, eduskunnan ohi,” Tuo lause on mielestäni ikäänkuin symbolinen kuvaus korkealla ratsastavasta, etäisestä ja saavuttamattomasta Suomen marsalkka Mannerheimista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kun muistelin, että blogisti on vähän vasemmalle kallellaan, odottelin lahtarititteliä Marskille jossain välissä. Eipä näkynyt, minkä pistän tyydytyksellä merkille.

Sotahan on raakaa ja Mannerheim eli sodassa ison osan elämästään. Emme tiedä sitä vaihtoehtoista historiaa, jossa Marski olisi ollut vaikkapa tutkimusmatkailija koko elämänsä. Miten hyvä olisi ollut Suomen kansalaisten osa Sosialistisessa Tasavallassa? Veikkaan, ettei paljoa parempi kuin muidenkaan.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

Niin Risto Jääskeläinen, minä taas olen seuraillut sinua ihmisenä ja kirjoittajana joka saattaisi heittäytyä ennakkoluulottomaksi kaiken suhteen mutta taisin erehtyä. Nettimaailma hämärtää.

Tutustun satavuotisen Suomen todelliseen historiaan nyt kun arkistot vähän kaikkialla ovat luettavissa. Isäni jäi 14-vuotiaana täysorvoksi ja meni sotaan 17-vuotiaana. Siinä on ollut miettimstä mikä oli suomalaisten osa: Loputun vastuuntunto ja elämänikäinen raataminen.

Ei minulla tietääkseni näy minkäänvärinen eetos tutkiessani miksi maanmieheni taistelivat ja miksi meillä on kutakuinkin itsenäinen Suomi.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

"Sotahan on raakaa" Niin on myös se, että ihmisestä löytyy suuri pahuus ilman maanpuolustussotaakin. Poikkeusoloissa tai järjestysvallan puuttuessa pulpahtaa pinnalle mielivalta tilanteissa, jolloin vihollisuudet olisi pitänyt lopettaa omia maanmiehiään kohtaan. Puolin ja toisin. Näin Mannerheim oli kehoittanut tekemään päiväkäskyssään kun vapaussota äityi kansalaissodaksi historioitsija Ahlanderin mukaan.

Näin se vaan on: Ihmisestä ei kertakaikkiaan ole ase kädessä "miestä" armahtamaan edes omia maanmiehiään.

Muutoin ihmettelen suuresti nyt tunnetun Suomen historian valossa, että miksi toistetaan hegemoniaa tai ideologiaa ns Paasikiven-Kekkosen linjasta. Mikä se oikein pohjimmiltaan on? Kekkonen on saanut muutenkin valtavan tilan vaikkei hän Mannerheimiin verrattuna ole kuin rauhanajan poliitikko.

"Oikeusministeri Kekkonen ajoi tarmokkaasti sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämistä." (Ahlander 2016, 352) Tämä tapautui jatkosodan jälkeen kun valvontakomissiolla oli kovat otteet Suomea kohtaan. Sotasyyllisyyden tutkimuksissa Paasikiven ja Kekkosen tahto tai pakko oli ajaa Mannerheim ulos presidentin virasta. Ehkei tämä kaikki ole sitä heidän ajamaansa pitkänajan linjaa. Historia tuo kuitenkin esiin olosuhteiden pakon lisäksi suunnattoman vallanhalun.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

https://www.verkkouutiset.fi/kenraali-kaarlo-kivek...
tuurilta/
Löytyyhän Mannerheimista vähän raadollisempikin puoli ja toisaalta, Mannerheim sai korkean sotilasarvonsa Tsaarin hovin kautta,vähän kuin entinen renki isännäksi; "reittä myöten taloon".
Mannerheim oli niitä harvoja "ryssänupseereita" jota eivät jääkäriupseerit "savustaneet" takariviin.
Mannerheim oli kiistatta rakentamassa Suomesta kuningaskuntaa, varsin tuittupää herra senkin vuoksi, ettei osannut suomea läheskään kunnolla, melkoinen keikari,ummisti silmänsä sota-aikaan lähipiirinsä juopottelulle...jne.
Tuo liite kylläkin kertoo lähinnä korkea-arvoisimmasta suomenkielisestä upseerista tsaarin armeijassa ja kaiken lisäksi ehkä korkeimmin koulutetusta. Mannerheimin sotilaskoulutus vastasi kutakuinkin suomalaisen reservinupseerin koulutustasoa komppanianpäällikön sijoitukseen.
Valkoisen terrorin ajaksi Mannerheim erosi virastaan palatakseen sittemmin politiikkaan ja epäonnistuen kyllä siinäkin.
Ei, en jaksa nostaa Mannerheimia noin korkealle jalustalle.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

"reittä myöten isännäksi"

Aika vastenmielistä, että mies paljastaa miehestä noin. Mutta näinhän ne taitavat olla miesten asiat - olen kuullut tuon ennenkin.

No tulihan se sieltä! "ettei osannut suomea läheskään kunnolla"

"ummisti silmänsä sota-aikaan lähipiirinsä juopottelulle"
Taitaa olla vielä tämänkin päivän ongelma! Monet suomalaiset ovat ummistaneet omat silmänsä omalta juopottelultaan. Ei tässä muutosta kuin se, että osa naisistakin ovat ruvenneet ryyppäämään ja muutama nuorista on jäänyt huumekoukkuun Suomessa. Sikäli ihmeellistä, että meillä ei ole edes yleisesti taloudellisen ylivoimaisia aikoja.

Mutta meillä kahdella taitaa Kalle Pohjola olla aivan eri historian kirjat käsissämme! Se tässä ihmetyttää Kirjoitat, että "Mannerheim oli kiistatta rakentamassa Suomesta kuningaskuntaa."

Ruotsalainen historioitsija Ahlander: "Eduskunnan nimitettyä Svinhufudin valtionhoitajaksi poliitikot kuitenkin päättivät tehdä Suomesta kuningaskunnan. Valittaisiin uusi kuningashuone Ruotsin vuoden 1772 hallitusmuodon 38. pykälän mukaisesti (kuninkaan valitseminen vanhan kuningassuvun sammuttua). Paasikiven hallitus esitti, että politiikan uuden suunnan vahvistamiseksi valittaisiin saksalainen prinssi. Tästä kuultuaan Mannerheim ei ollut uskoa korviaan." (Ahlander 2016, 119)

Mannerheim piti saksalaisen kuninkaan valintaa, että se olisi puhdas itsemurha Suomelle. Saksalla sujui huonosti, aina vain huonommin sodissaan ja siksi Suomen oli Mannerheimin mielestä löydettävä Saksalle vaihtoehto katastrofin varalle. Saksan viljatoimitukset oli korvattava jatkossa olematta riippuvainen heistä. Suomea uhkasi nälänhätä. Mannerheim oli tehnyt tämän selväksi Englannin ja Ranskan lähetystöjen päälliköille Tukholmassa.

Näinhän se meni jouhevasti sillä Mannerheimilla oli useiden kielten kuten ruotsin, ranskan, venäjän ja saksan sujuva hallinta. Ahlander kertoo Mannerheimin olleen nälänhätäuhan aikaa huolestunut myös, että valkoiset olivat ruvenneet kostamaan punaisille: Teloitettiin 7400 punaista ja 11650 kuoli sairauksiin ja kärsimyksiin vankileireillä.

"Mannerheim oli tähdentänyt, että vain punaisten johtajia saisi rangaista, mutta sen hallitus torjui."

Teloittajat eivät piitanneet kostonvimmassa, että he tärväsivät myös Suomen maineen lännessä, jossa odotettiin että Suomi olisi demokraattinen uusi valtio, jossa antautuneita kohdeltaisiin sotavankeina. Syyskuussa 1918 monet suomalaislehdet vaativat ulkopolitiikan suunnan muuttumista. (saksalaismielisen) He vaativat , että Mannerheim kutsuttaisiin takaisi Suomeen. Paasikiven hallitus ei uskonut.

Suomen kuninkaaksi valittiin Hessenin prinssi (9.10,1918) Friedrich Karl eduskunnan vähemmistöllä: "64 äänesti puolesta, 41 vastaan, loput olivat poissa." Kuninkaan piti olla suomalaiselta nieltään Väinö I ja hallitus lähetti hänelle Suomen kielen opettajan. Hallitus toimitti, että taiteilijat suunnittelisivat hoviuniformuja, huonekaluja ja uusia kuninkaallisia kunniamerkkejä sekä ruotsalainen aatelisto olisi hävitettävä ja kuninkaan ympärille luotaisiin suomenkielinen aatelisto.

Näin kansankielellä sanon, että Suomen poliitikoilta karkasi mopo käsistä. Suomen sisäpiiri alkoi elää omaa elämäänsä ja Ahlanderin mukaan poliitikot kadottivat otteensa maailman menosta. Ja oho - pääministeri Paasikivestäkin piti tulla kreivi.

Ainoastaan Svinhufud aavisti, että Suomi politiikka oli joutunut sisäiseen syöksykierteeseen. Siksi hän antoi Mannerheimille virallisen työn keskustella Suomen puolesta Lontoossa ja Pariisissa. Lontoo ja Washington pidättäytyivät tunnustamasta Suomen itsenäisyyttä. "Ranska jopa uhkasi vetää tunnustamisensa takaisin." (Ahlander 2016, 120) Siihen loppuivat aiotun saksalaisen kuninkaan omat Suomenmatka-suunnitelmat ja kieliopinnot olivat loppuneet jo pari viikkoa aiemmin.

Ja muuten "ryssittelyupseerista" Mannerheimia koskien!

Svinfuvudin piti sähköttää Mannerheimille poliitikkojen hupsuttelujen aikaan, että Mannerheimin täytyy palata heti Lontoosta Suomeen ja hänen oli ryhdyttävä valtionhoitajaksi. Se tapahtuikin 12.12 1918: Vapaaherra Gustav Mannerheimista tuli Suomen valtionhoitaja ja valtion päämies.

Suomen kansan keskuuteen oli tuota ennen levinnyt nälänhätä ja viha. Kun Mannerheim saapui, pian hänen perässään tulivat ensimmäiset länsimaiden viljatoimitukset ja näin Suomi ei joutunut nälänhätään. Jopa Per Evind Svinhufud seisoi laiturilla vastaanottamassa Mannerheimia kun hän tarkasti kunniakomppaniaansa, siihen aikaan valkoisten suojeluskuntalaisten. Poliitikot eivät Helsingissä olleet siis varautuneet siihen, että Saksan tappio olisi suuri. Mentiin jonkin aikaa hurmiossa mutta kun totuus valkeni, "puheet kuninkaanlinnoista, kreivinarvoista ja kamariherroista päätyivät kuin seinään" Ahlanderin mukaan.

Saamani käsityksen ja lukemani historiankirjoituksen mukaan tavallinen kansa arvosti Mannerheimia kautta aikojen. Ymmärtänet, että minun ei tarvitse hänen kilpeään kiillottaa. Tutkin vain Suomen satavuotista historiaa. Jokaisen sanotaan elävän omassa kuplassaan.

Lopuksi. Harvemmin suomalaiset liikuttuvat suuresti: Vain silloin kun he ottavat vastaan sankareita ja urheilun joukkuemaailmanmestereita. Ahlander kertoi kirjassaan Gustav Mannerheimin elämä , että kun Mannerheim saapui takaisin Suomeen, valtaisa väkijoukko joutui intohimoisen haltioitumisen tilaan kun Suomeen kutsuttu valtionhoitaja tervehti kansaa verkkaisesti, harmaassa sotilaspuvussaan ja valkoisessa turkislakissaan. Hän liikkui rautatieasemalta senaatintorille ja sieltä vaatiattomaan huoneeseen, jonka hän oli valinnut entisen kenraalikuvernöörin talosta.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Juhani Suomi: Mannerheim, viimeinen kortti.
.....Juhani Suomi ei Mannerheimin kuvaa kumarra. Suomen kirjasta selvästikin pahastuneen Aamulehden arvostelijan mukaan Suomi piirtää kuvan Mannerheimista, joka ” oli ylipäällikkönä ja presidenttinä herkkähipiäinen, tittelinkipeä, pitkävihainen, kostonhimoinen, päätöksissään häilyväinen, omahyväinen ja vielä pelkurikin. Lisäksi hän oli sodanjohtajana toivottoman vanhanaikainen ja hidasliikkeinen strategi”. Tämä on ihan kohtuullinen luonnehdinta Suomen piirtämästä kuvasta, mutta jos tarkkoja ollaan, niin perin vähän hänen Mannerheimin viimeisiä vuosia sodanaikaisesta presidentinviran tavoittelusta 1943 alkaen käsittelevässä kirjassaan on oikeastaan uutta. Mannerheimia rajattomasti ihaillutta Jägerskiöldiä lukuunottamatta samoja luonteenpiirteitä ja heikkouksia voi, pehmämpään asuun käärittynä, löytää muidenkin Mannerheimista kirjoittaneiden kuvauksista. Aikaisemmin Mannerheimistä kirjoittaneet historioitsijat eivät vain ole halunneet tai uskaltaneet niitä erityisemmin korostaa saatikka nostaa otsikoihin....
Ote Juhani Suomen kirjasta: Mannerheim, viimeinen kortti.

Toimituksen poiminnat